Iso Roobertinkadulla sijaitseva Roba Lounge liittyi Venuu.fi:hin aivan toimintansa alkuvaiheessa. Tilan odotukset palvelua kohtaan täyttyivät myös käytännön tasolla.

Roba Lounge

Roba Loungen omistajan Olli Haverisen tavoitteena oli toteuttaa korkealaatuinen kokous-, edustus-, juhla- ja saunatila Helsingin keskustaan. Saunatilan lisäksi haluttiin profiloitua myös yrityspuolella varteenotettavaksi kokous- ja juhlatilaksi. Sekä Roba Loungen tiimin, asiakkaiden että Venuun mielestä tässä tavoitteessa ollaan onnistuttu.

Yhdessä Ollin kanssa tarkastelimme Roba Loungen alkuvaiheita ja yhteistyötä Venuun kanssa.

1. Miksi Roba Lounge päätti lähteä mukaan Venuun palveluun?

”Ensimmäinen haaste uudelle tilalle oli tietysti löytää asiakkaat. Käynnistimme tilan valmistuttua omaa markkinointi ja some-kanavia, joiden kautta saimmekin muutamia varauksia. Velipoika oli hyvin perillä Venuusta ja painotti heti alkumetreillä, että Venuu on tärkeä ja siihen pitää liittyä.

Minäkin sitten perehdyin palveluun ja hyvin nopeasti kirkastui, mistä on kyse kun palvelun kautta alkoi heti napsahdella kyselyitä ja varauksia tihenevään tahtiin. Silloin tajusin, että tämä on ihan oikeasti hyvä juttu.”

2. Miten Roba Lounge on hyötynyt Venuusta?

”Sanoisin, että varmasti puolet kaikista varauksista tulee Venuun kautta. Siitä kyllä huomaa, miten merkittävä yhteistyökumppani Venuu on meille.

Lisäksi uudelle tilalle on ollut tärkeää tavoittaa erilaisia asiakkaita laajasti. Venuun kautta myös saadaan hyvä kontakti asiakkaaseen, vaikka varsinkin loppuvuodesta jouduttiin sanomaan, että on täyttä. Kun kontaktin asiakkaaseen hoitaa huolella, asiakas todennäköisesti ottaa myöhemmin uudelleen yhteyttä.

Ihan yhteistyön alussa Venuu oli nostanut Roba Loungen esiin omassa markkinoinnissaan ja on myöhemminkin nostanut tilaa esiin. Tilanomistajana arvostan sitä suuresti, se tuo ikään kuin lisäbonaria Venuun varsinaisen palvelun päälle.”

Roba Lounge

3. Miten Venuu toimii arjessa?

”Vaikka pyöritämme tietenkin myös Roba Loungen omaa markkinointia, Venuu on ehdottomasti tärkeä osa meidän markkinointia ja näkyvyyden lisäämistä.

Teknisessä mielessä kaikki on myös toiminut hyvin ja kanssakäyminen Venuun kanssa on ollut helppoa ja sujuvaa. On myös hyvä, että Venuulla on yhteyshenkilö, joka aina avustaa nopeasti minkä tahansa asian kanssa”

4. Onko jotain muuta, mitä haluaisit sanoa Venuusta?

”Venuussa on todella onnistuttu löytämään oikeanlainen tiimi ja asiat toimii todella helposti – se ei suinkaan ole itsestäänselvyys vaan vaatii oikeita ratkaisuja. Osaaminen ja hyvä henki heijastuu kaikella tavalla myös ulospäin.”

Tutustu tarkemmin Roba Loungen tiloihin


Heräsikö kiinnostuksesi?

Oletko kiinnostunut tuomaan tilasi mukaan Suomen suosituimpaan tapahtumatilojen ja -palveluiden verkkopalveluun?

Ota yhteyttä, niin juttelemme mielellämme toimintamallistamme ja sen sopivuudesta teidän yrityksellenne!

myynti@venuu.fi


Katso seuraavaksi:

Teatterimuseo: uusia asiakkaita ja enemmän tilaisuuksia

6 hyvää syytä olla Venuussa

5 + 1 vinkkiä miten saat enemmän asiakkaita Venuun avulla