Wäinö Aaltosen museon komea aula, joulurauhan julistushuone Brinkkalan talossa... Miten Turun kaupungin Museopalveluiden tutuista kulttuuritiloista tehtiin myös suosittuja tapahtuma- ja juhlapaikkoja? Venuun avulla, tietysti.

Tutut tilat, uudet mahdollisuudet

Tilavuokrauskysynnän lisääminen aukioloaikojen ulkopuolella oli Turun kaupungin Museopalveluiden tilojen yleinen kompastuskivi.

"Meillä on käyty museovierailuilla ja ihastelemassa paikkoja niiden aukioloaikojen puitteissa, mutta useimmille tieto siitä, että tiloja voi vuokrata vaikka kokoukseen tai lakkiaisiin oli täysin vieras",  kertoo Turun kaupungin Museopalveluiden vuokraussihteeri Jukka Ranta.

Venuu astui mukaan kuvioon tarjoamalla apua tapahtumatilojen tunnettuuden lisäämiseksi sekä niiden käyttöasteen kasvattamiseksi. Vaikka kaupungin omilta verkkosivuilta tietoa tiloista jo löytyikin, isojen massojen tavoittaminen oli ilman Venuun apua haasteellista.

"Venuun ja sen tilaprofiileiden erinomainen löydettävyys Googlessa kiinnosti erityisesti. Meille oli tärkeää päästä ihmisten silmien eteen, kun he etsivät tapahtumalleen tilaa. Kaupungin omilta sivuilta tieto ei löytynyt niin helposti ja näyttävästi kuin olisimme toivoneet", Ranta summaa. "Kasvanut näkyvyys Venuussa muuttui pian lisääntyneiksi tilanvaraustiedusteluiksi."

Koronavuoden korvaamaton apu

Koronavuoden aikana jokaisesta tilanvaraajasta ja turvallisesta tapahtumasta kiinni pitäminen oli myös Turun kaupungin Museopalveluille ensisijaisen tärkeää. Venuu osoitti toimivuutensa myös haastavan ja poikkeuksellisen koronavuoden aikana.

"Alkuun päästiin nopeasti ja helposti, ja heti alusta alkaen Venuu pyöri kuin itsestään tukien muita tekemisiämme. Tiedusteluja on tullut valehtelematta päivittäin, myös koronavuoden aikana", Ranta kertoo. "Toki siirtoja ja peruutuksiakin on ollut, mutta Venuun kautta sunnitellut tapahtumat on voitu usein pitää meidän tiloissa, vain alkuperäistä aikataulua myöhemmin."

Venuun kautta tilat saavat asiakkaiden suoria yhteydenottoja, jolloin asiakkaalle on helppo tarjota sopivaa ratkaisua oman tilan palveluiden piiristä, vaikka asiakkaan toivoma päivämäärä tai haluttu tila ei olisikaan suorilta käsin vapaana.

Helppo käyttöönotto ja apu aina käsillä

Helppo liittymisprosessi ja Venuun tiimin asiantunteva apu kiinnostusta herättävien tilaprofiilien luomiseksi tekivät kysynnän kasvattamisesta helpompaa. "Venuu auttoi valtavasti toimivien tilaprofiilien teossa", Ranta kertoo. "Meidän lähettämistä materiaaleista syntyi käden käänteessä hienot tilaprofiilit, jotka saatiin julkaistua ihmisten löydettäväksi ilman turhia kommervenkkejä".

Venuun palvelusta löytyvät muut toiminnallisuudet olivat myös omiaan tekemään tilavarauspyyntöjen hallinnoinnista helpompaa, suoraan yhdestä palvelusta käsin. Automaattiset muistutukset vastaamattomista viesteistä ja arkistot tärkeimmistä dokumenteista varmistavat sen, että Venuu on solahtanut saumattomaksi osaksi Turun kaupungin Museopalveluiden tilanvaraustoimintaa.

"Asiakaspalveluammatissahan tässä ollaan. Nyt pystytään olemaan avuksi entistä isommalle ihmisjoukolle", Ranta myhäilee.


Heräsikö kiinnostuksesi?

Oletko kiinnostunut tuomaan tilasi mukaan Suomen suosituimpaan tapahtumatilojen ja -palveluiden verkkopalveluun?

Ota yhteyttä, niin juttelemme mielellämme toimintamallistamme ja sen sopivuudesta teidän yrityksellenne!

myynti@venuu.fi


Lue seuraavaksi:

Teatterimuseo: Huikea määrä tilaisuuksia Venuun kautta

Roba Lounge: Näin uusi tila hyötyi Venuusta

6 hyvää syytä olla mukana Venuussa