Miten viestitellä asiakkaalle niin, että keskustelut päättyvät todennäköisimmin varaukseen ja kauppaan? Nyt Venuun kumppanitiimi paljastaa neljä parasta sisäpiirivinkkiään, jotka Venuussa menestyvät tilat tekevät asiakkaalle vastaamisessa oikein.

Venuun asiakkaat usein vertailevat eri tiloja keskenään ja kilpailuttavat 2-3 tilavaihtoehtoa. Kun saman kyselyn saa useampi tila, tarjouskilpailun voittaminen edellyttää vastaukseen panostamista.

Tee näin!

1. Vastaa nopeasti

Vastauksen sisällön lisäksi myös vastausajalla on merkitystä. Nopeus on valttia etenkin ensimmäisen viestin kohdalla, sillä asiakkaat odottavat vastausta 1-2 työpäivän kuluessa. Yritysasiakkaat puolestaan ovat tottuneet saamaan vastauksen jopa yhden työpäivän sisällä. Jos vastaamisessa kestää odotettua pidempään, asiakas ehtii usein jo valita toisen tilan ja luovuttaa vastaamattoman kyselynsä suhteen.

2. Käytä valmiita viestipohjia

Salaisuus nopeisiin, mutta helppoihin vastauksiin asiakkaalle ovat valmiit viestipohjat. Venuun palveluun voit tallentaa valmiita viestipohjia, joita voi muokata kullekin asiakkaalle sopivaksi. Vastauspohjat nopeuttavat ja keventävät vastaamista, kun samaa viestiä ei tarvitse kirjoittaa aina uudestaan. Viestipohjat voi tehdä vaikkapa niitä tilanteita varten kun tila on jo varattu, tila on vapaa mutta kaipaat asiakkaalta lisätietoja jne.

Vinkki! Viestipohjissa on hyvä vastata asiakkaiden yleisimpiin kysymyksiin ja niitä voi aina täydentää tilanteeseen sopivalla räätälöidyllä tekstillä.

3. Vastaa myyvästi

Ajattele näin: tee tilan varaamisesta asiakkaalle mahdollisimman helppoa. Mikäli asiakkaan tiedustelema päivä on varattuna, ehdota toista päivää sen sijaan, että kuittaisit tilan olevan varattuna, ja asiakas siirtyy keskustelemaan muiden tilojen kanssa. Voit myös ehdottaa jotakin toista hallinnoimaasi tilaa, jos tähän on mahdollisuus.

Näin asiakkaalle jää kuva, että hän on todella tervetullut teille, ja varmasti pitää teidät mielessä tulevia tilaisuuksia järjestäessään. Hyvä asiakaskokemus kantaa hedelmää vaikkei jokainen varaus toteutuisikaan!

Päätä tarjous aina kysymykseen. Tämä kertoo asiakkaalle, että odotat häneltä vastausta. Esimerkiksi hyvinkin simppeli “Miltä tämä kuulostaa?” on todettu toimivaksi. Ilman kysymystä moni ei vastaa saamaansa viestiin.

4. Ole itse aktiivinen

Myynnissä oma proaktiivisuus on valttia. Jos asiakas ei vastaa viestiisi, muistuta häntä.

Helpoin tapa tähän on Venuun automaattinen muistutusominaisuus, joka löytyy keskustelusivulta. Kun muistutus on asetettu päälle, lähettää Venuun palvelu vastaamatta jättäneelle asiakkaalle viestin, että tila odottaa vastausta.

Muistutuksen voi myös lähettää itse. Löydät kaikki aktiiviset keskustelut “Kyselyt”-sivulta. Täältä pääset lähettämään asiakkaalle uuden viestin. Jos asiakas ei muistuttelusta huolimatta vastaa, tilaisuuden voi päivittää "ei toteutuneeksi". Jos asiakas palaakin myöhemmin asiaan, keskustelun saa avattua uudelleen tilannetta päivittämällä.

Asiakkaalle saa myös aina soittaa. Ensimmäisen viestin jälkeen näet keskustelusivulta asiakkaan puhelinnumeron, jos asiakas on täyttänyt sen kyselylomakkeeseen.


Tuleeko mieleen kysymyksiä vastaamisesta? Ota yhteyttä kumppanitiimiin!

Kumppanitiimi auttaa myös kaikissa profiileihin, yhteistyömalliin ja palvelun käyttöön liittyvissä kysymyksissä.

Kumppanitiimin tavoittaa: kumppanit@venuu.fi / 050 527 7183


Lue seuraavaksi:

Vähemmän turhia kyselyitä – lisää saatavuuskalenteri ja hintatiedot Venuu-profiiliin

3D-tilaesittelyt helpottavat varausprosessia. Katso parhaat toteutukset!